torstai 13. elokuuta 2015

Minnan ja Marin kehittämistyö. Rakkaat opiskelutoverit, lukekaa ja heittäkää ideoita, kommentteja ym. Kiitos!!!


 

      Kehittämistyömme on Itsenäisesti asuvien (kehitysvammaisten ja erityistä tukea tarvitsevien ihmisten) tuki-ja kokoontumispiste. Lahden kaupungin suunta on lisätä itsenäisesti asuvien määrää.

Paikan tarkoituksena on saada ihmiset kokoontumaan siellä. Näin ollen he tutustuvat toisiinsa ja voivat antaa tukea myös toisilleen. He voivat tulla keskustelemaan ohjaajan kanssa, pyytämään apua esim. lomakkeiden täyttöön. Heillä on monipuolista vapaa-ajanvietto- ja harrastusmahdollisuuksia, eivätkä jää yksin koteihinsa. Ohjaajien kotikäynnit vähenevät, kun asiakkaat voivat tulla tapaamaan heitä kokoontumispaikaan. Monen mielen hyvinvointi pysyy hyvänä, kun heillä on mielekästä tekemistä ja seuraa.

Kokoontumispaikassa järjestetään erilaisia kursseja ja toimintaa esim. karaoke, biljardi, ruuanlaitto

jne. Asiakkaat osallistuvat itse toiminnan suunnitteluun ja toteutukseen. Yritämme löytää heidän taitonsa ja kykynsä, joita voidaan sitten hyödyntää kaikille, eikä heidän osaamisensa mene hukkaan ja heidän itsetuntonsa ja vastuuntuntonsa kasvaa. Tarkoituksena on myös antaa asiakkaillemme vastuullisia tehtäviä.

Olemme olleet yhteydessä eri oppilaitoksiin ja ehdottaneet heille erilaisten kurssien järjestämiseen. Myös Lahden seudun kehitysvammaisten tuki ry.:n kanssa teemme yhteistyötä. Suunnitelmissamme on mm. parisuhde-, ihmissuhde-, hygienia-, terveydenhoito-, mielen- hyvinvointi-, päihteet-, rahankäyttökursseja. Joihin etsimme yhteistyötahoja. Sairaanhoitajan vastaanotto olisi esim. 2krt/kk. Suunnitteilla on pitää erilaisia ryhmiä. Haasteena on nuorten osallistuminen. Meidän pitää löytää erilaisia keinoja, millä nuoria motivoidaan osallistumaan.

Kokoontumistila ei tarkoita sitä, että asiakkaamme ovat vain siellä keskenään vaan tarkoitus on osallistaa heitä kaupungin ja yhteiskunnan toimintaa jo tarjolla oleviin harrastus- ym. toimintoihin.

 

Kokoontumispaikka on avoinna ti ja pe 9-20, sekä viikonloppuisin la 12–18 ja su 13–20. Joka kuukauden ensimmäinen viikonloppu on suljettu. Ti ja pe iltaisin on paikalla vapaaehtoistyöntekijä, viikonloppuisin meillä on avotyöntekijä omasta porukastamme, joka mahdollistaa aukiolon myös viikonloppuisin. Työllistämme myös toisen avotyöntekijän, hän on töissä kahtena päivänä viikossa. Hänen töihinsä kuuluu etupäässä siivous ja asioidenhoito.

 

Lahden vammaispalveluiden tukitoiminnalla on omat. Facebook sivut. Myös Mari duunissa sekä Jonna ja Minna duunissa on omat sivut. Suunnitteilla on kokoontumispaikan omat Facebook sivut, joita asiakkaat voivat päivittää. Kokoontumispaikan Blogin kirjoittaminen olisi myös hyödyllistä. Näin asiakkaat ja muut voisivat olla vielä enemmän mukana paikan kehittämisessä.

 

 

Otamme mielellämme vastaan erilaisia ideoita ja ehdotuksia. Pääosassa on asiakkaamme, mutta annamme myös vapaaehtoistyöntekijöillemme ja muille mahdollisuuden ideointiin ja toteutukseen.

 

Toivomme kommentointia ja ideoita...

 

Terv. Minna & Mari

1 kommentti:

  1. Loistava asiakaslähtöinen ja hyödyllinen idea. Ehdottomasti omat facebook- sivut kohtaamispaikalle ja muutenkin tätä toimintaa on markkinoitava alkuunsa hyvin, hyvin tehokkaasti. Riittävä asiakasmäärä heti toiminnan alkumetreillä on erittäin tärkeää, jotta toiminta lähtee kehittymään eikä hyvä idea lässähdä innostuksen väsähtämiseen osallistujakadon vuoksi.

    Laajasti yhteistyökumppaneita mukaan eri sektoreilta ja yhteistyökumppaneille hyvä briiffaus millaisella asenteella ja meiningillä toimitaan. Tunnelmajohtaminen tässäkin on todella suuressa roolissa.

    Aukioloajat on hyvin mietitty ja asiakaslähtöisyys näkyy tässäkin. Erityisesti tykkään tuosta asiakkaan osallistamisesta ja vastuunjaosta. Yhteisöön kuuluminen ja merkityksellisen työn tekeminen on tärkeimpiä seikkoja syrjäytymisen estämisessä.

    Hienoa työtä!

    VastaaPoista