maanantai 7. syyskuuta 2015

Viimeinen lähijakso häämöttää!

Hei!

Viimeinen yhteinen kohtaamisemme häämöttää ja nyt on tullut aika tehdä kaikista kehitystöistämme näkyviä. Kuten sanottua:"Jos siitä ei ole kuvaa, sitä ei ole tehty."

Kokoonnumme vielä kerran Koulutuskeskus Salpauksen tiloihin Svinhufvudinkatu 10:een toiseen kerrokseen, luokkaan 219. Aloitetaan Koo- kuppilassa yhteisellä aamiaisella klo 8.30 ja lopetetaan klo 16.00 mennessä. Otetaan päivän aikana Saaran Utin esittelemiä palvelumuotoilun työkaluja käyttöön ja sovelletaan niitä omiin kehitystöihimme. Muista ottaa oma tabletti tai kannettava tietokone mukaan ja vähintään 3-6 kuvaa kehitystyöhösi liittyen.

Perjantaina tavataan!

-Mikko ja Saara

torstai 13. elokuuta 2015

Minnan ja Marin kehittämistyö. Rakkaat opiskelutoverit, lukekaa ja heittäkää ideoita, kommentteja ym. Kiitos!!!


 

      Kehittämistyömme on Itsenäisesti asuvien (kehitysvammaisten ja erityistä tukea tarvitsevien ihmisten) tuki-ja kokoontumispiste. Lahden kaupungin suunta on lisätä itsenäisesti asuvien määrää.

Paikan tarkoituksena on saada ihmiset kokoontumaan siellä. Näin ollen he tutustuvat toisiinsa ja voivat antaa tukea myös toisilleen. He voivat tulla keskustelemaan ohjaajan kanssa, pyytämään apua esim. lomakkeiden täyttöön. Heillä on monipuolista vapaa-ajanvietto- ja harrastusmahdollisuuksia, eivätkä jää yksin koteihinsa. Ohjaajien kotikäynnit vähenevät, kun asiakkaat voivat tulla tapaamaan heitä kokoontumispaikaan. Monen mielen hyvinvointi pysyy hyvänä, kun heillä on mielekästä tekemistä ja seuraa.

Kokoontumispaikassa järjestetään erilaisia kursseja ja toimintaa esim. karaoke, biljardi, ruuanlaitto

jne. Asiakkaat osallistuvat itse toiminnan suunnitteluun ja toteutukseen. Yritämme löytää heidän taitonsa ja kykynsä, joita voidaan sitten hyödyntää kaikille, eikä heidän osaamisensa mene hukkaan ja heidän itsetuntonsa ja vastuuntuntonsa kasvaa. Tarkoituksena on myös antaa asiakkaillemme vastuullisia tehtäviä.

Olemme olleet yhteydessä eri oppilaitoksiin ja ehdottaneet heille erilaisten kurssien järjestämiseen. Myös Lahden seudun kehitysvammaisten tuki ry.:n kanssa teemme yhteistyötä. Suunnitelmissamme on mm. parisuhde-, ihmissuhde-, hygienia-, terveydenhoito-, mielen- hyvinvointi-, päihteet-, rahankäyttökursseja. Joihin etsimme yhteistyötahoja. Sairaanhoitajan vastaanotto olisi esim. 2krt/kk. Suunnitteilla on pitää erilaisia ryhmiä. Haasteena on nuorten osallistuminen. Meidän pitää löytää erilaisia keinoja, millä nuoria motivoidaan osallistumaan.

Kokoontumistila ei tarkoita sitä, että asiakkaamme ovat vain siellä keskenään vaan tarkoitus on osallistaa heitä kaupungin ja yhteiskunnan toimintaa jo tarjolla oleviin harrastus- ym. toimintoihin.

 

Kokoontumispaikka on avoinna ti ja pe 9-20, sekä viikonloppuisin la 12–18 ja su 13–20. Joka kuukauden ensimmäinen viikonloppu on suljettu. Ti ja pe iltaisin on paikalla vapaaehtoistyöntekijä, viikonloppuisin meillä on avotyöntekijä omasta porukastamme, joka mahdollistaa aukiolon myös viikonloppuisin. Työllistämme myös toisen avotyöntekijän, hän on töissä kahtena päivänä viikossa. Hänen töihinsä kuuluu etupäässä siivous ja asioidenhoito.

 

Lahden vammaispalveluiden tukitoiminnalla on omat. Facebook sivut. Myös Mari duunissa sekä Jonna ja Minna duunissa on omat sivut. Suunnitteilla on kokoontumispaikan omat Facebook sivut, joita asiakkaat voivat päivittää. Kokoontumispaikan Blogin kirjoittaminen olisi myös hyödyllistä. Näin asiakkaat ja muut voisivat olla vielä enemmän mukana paikan kehittämisessä.

 

 

Otamme mielellämme vastaan erilaisia ideoita ja ehdotuksia. Pääosassa on asiakkaamme, mutta annamme myös vapaaehtoistyöntekijöillemme ja muille mahdollisuuden ideointiin ja toteutukseen.

 

Toivomme kommentointia ja ideoita...

 

Terv. Minna & Mari

maanantai 3. elokuuta 2015



Moikka opiskelukaverit! Tulkaapa la 8.8.-15 klo:14-17 PikkuVeskun GreenGrass Cafeen
edustalle "Samassa Veneessä " tapahtumaan. Laulu-,tanssi-,komiikkaesityksiä ym. mukavaa,
Vieraanamme TV:stä tutut "Toisenlaiset Frendit". Kahvia, pullaa, makkaraa,arvontaa ja tietenkin mukavia ihmisiä &meininkiä.

keskiviikko 27. toukokuuta 2015

6. Kohtaamisemme häämöittää

http://farm7.static.flickr.com/6026/5964140979_b6f2c9e986.jpg

Viimeisellä yhteisellä lähijaksolla suuntaamme Tuusulan Majatalo Onnelaan. Osoitteena Rantatie 34. 04310 Tuusula. Aloitellaan perinteiseen tyyliin torstaina 10 aikaan. Hanna Hutka-Ojanen syventää osaamistamme vuorovaikutuksen keinoissa. Ensimmäisen päivän iltana illallisen jälkeen siirrymme rantasaunalle yhteiseen illanviettoon. Toisen päivän aiheena on jatkuva kehittäminen. Muutos ei tule koskaan pysähtymään ja sen vuoksi kehittämisenkin on jatkuttava tauotta. Karl-Erik Michelsen on vetovastuussa toisen päivän koulutuksesta.

Järjestän yhteiskuljetuksen lähtemään klo 8.30 totutusta paikasta Duo 2:n edestä (Aleksanterinkatu 24 B). Ilmoitathan minulle sähköpostitse, jos et pääse osallistumaan jaksolle.

Tapaamisiin!

-Mikko  

perjantai 15. toukokuuta 2015

Henkilökohtaistamissuunnitelma 2

Henkilökohtaistamissuunnitelma tutkinnon osa 2:een on helposti täytettävissä sähköisessä muodossa. Lisäsin uuden "Henkilökohtaistamissuunnitelma 2"- välilehden jonka takaa löydät linkin suunnitelman täyttöä varten.

-Mikko

perjantai 20. helmikuuta 2015

Facebook – sivut Onnelanpolulla

Tuotekehitystyölläni, Onnelanpolun tehostetun palveluasumisen Facebook- sivuilla, tavoittelen julkisen palvelun avointa toimintakulttuuria sekä työyhteisön innostusta jatkuvan kehittämisen työtapaan. Tavoitteenani on ollut tuote, joka parantaa asiakastyytyväisyyttä lisäämällä asiakkaan palveluymmärrystä ja mahdollisuutta osallistua toiminnan kehittämiseen. Asiakkailla tarkoitan sekä asukkaita että omaisia ja läheisiä. Osa omaisista asuu muualla kuin Lahdessa. Sivuilta pääsee linkin kautta myös Onnelanpolun palvelukeskuksen tehostetun palveluasumisen sivuille, joilta voi nähdä muun muassa viikko-ohjelman.
Sivut ovat julkaistu aivan äskettäin eikä niistä ole saanut muuta käyttökokemusta kuin että sivujen päivittäminen ”kamera ja tietokone”-menetelmällä tulisi pikimmiten saada vaihdettua kamerakännykkään, jossa on nettitoiminto. Päivittämistä tulisi tehdä useasti ja juuri siinä hetkessä, jotta mielenkiinto sivuille sekä sivujen tuoreus säilyisi. Tällä hetkellä sivuja on päivittänyt vain yksi henkilö. Päivittäjien määrää lisätään heti ensi viikolla ja toivonkin että sivut saavat näin lisää monimuotoisuutta. Sivut kertovat Onnelanpolun arjesta ja juhlasta.
Mielestäni yrityssivujen luominen on haasteellisempaa kuin yksityisten sivujen jo ihan teknisestikin. Tutustuessani eri yrityssivuihin Lahden sotessa olin hämmästynyt kuinka erilailla niitä oli luotu. Osa oli tehty jopa henkilöprofiili sivujen tapaan.
Olen laittanut ilmoitustauluillemme ilmoituksia, jotta asiakkaamme löytäisivät sivut. Tulevissa omaisten tapaamisissa ja muissa kontakteissa omaisiin voimme informoida sivujen olemassa olosta. Tulevaisuus näyttää mitä asiakkaamme antavat sivuista palautetta ja ovatko ne merkitykselliset. Löydät meidät Facebookista osoitteella www.facebook.com/Onnelanpolku

Varsinaista isomman tuotekehitystyöni aihetta olen mielessäni muotoillut jotenkin näin: ”Asukkaan aktiivisen arjen tukeminen moniammatillisesti”….vinkkejä otetaan vastaan

terveisin Tiina Salo

Viides kohtaaminen

Viidennellä kohtaamisella tapaamme Johanna Nevalan. Lisäsin V- kohtaaminen välilehden mistä löytyy tarkemmat tiedot.

Mukavaa viikonloppua,

Mikko

maanantai 9. helmikuuta 2015


Lapsiperheen oma videovinkki

Tämän tuotekehitystyönaiheen olen valinnut siksi, että perheillä olisi mahdollisuus tarkastella juuri oman lapsen harjoitusliikkeen tai liikesarjan etenemistä videolta ja kotona. Videossa mallina on sama lapsi, jonka kanssa kotiharjoitukset toteutetaan. Videolla näkyy, mistä kohtaa juuri tämä lapsi tarvitsee ohjauksen ja avustuksen tehtävän onnistumiseksi sekä tehokkaaksi toteutumiseksi. Lapsiperheessä uuden tekniikan ja videoleikkeiden sekä erilaisten sosiaalisen median ohjelmien käyttö on tuttua ja helppoa. Vanhemmat hallitsevat tarjotun tekniikan ja ohjelman käytön yleensä jo valmiiksi. Lasten terapioissa suurin osa oppimisesta tapahtuu arkiympäristössä, kotona. Vanhemmat toteuttavat tavoitteiden mukaisia harjoituksia kotona, fysioterapeutti toimii ikään kuin personal trainerina perheelle, kannustaa ja ohjaa. Vastuu kotiharjoittelun sekä fysioterapiakäyntien toteutumisesta on perheellä.



Tuotekehitystyöni aiheena on kuvien ja videoleikkeiden käyttö lapsiperheen kotiharjoitusten tueksi, sisäisille asiakkaille vinkkejä lievien motoriikan poikkeavuuksien tunnistamiseen sekä vanhempien/lasten alkuohjaamiseen. Aluksi tarkoitukseni oli käyttää Pinterest-ohjelmaa kotiohjevideon tai kuvan jakamiseen, mutta teknisten hankaluuksien vuoksi olen luopunut Pinterestistä. Isomman tuotekehitystyön aiheena on DreamBroker video-ohjelmistoa hyödyntäen luoda lyhyitä infopaketteja sisäisille asiakkaille; neuvolan työntekijöille sekä päiväkotien henkilökunnan käyttöön. Infopakettien aiheena olisivat alkuvaiheessa varvistajat, peppukiitäjät, meidän isot asiakasryhmämme. Videolla olisi tietoa ja perusteluja miksi, ja kuinka puuttua asiaan, helppoja ohjausvinkkejä. DreamBroker-ohjelmisto mahdollistaa videon tai kuvan ja puheen jakamisen myös suoraan asiakkaalle, siispä olen vaihtanut Pinterestin tähän ohjelmistoon.
DreamBroker-ohjelmiston käytön opetus ja opettelu ovat vielä kesken, maaliskuun aikana saan lisää ohjeistusta ja koulutusta aiheeseen. Videoita ja kuvia alan tallentaa samaan aikaan. Tavoitteena, että kevään aikana saan ensimmäiset infovideot linkkeineen jaettua sisäisille asiakkaille, mahdollisesti samalla myös pienemmät kotiharjoitteluohjeistukset perheille ovat hallussa.
Kuvia tässä vaiheessa muutamasta ohjaus-/terapiatilanteesta.

Sari Lehto

Klinikka tänään!

Hei!

Mie tuuraan tänään Joonasta klinikalla.

Eli tulkaapa jutustelemaan kehitystöihin tai lähipäiviin liittyvistä asioista verkossa. Yhteyden saa:
- Alanurkasta tahdon coachingia- painikkeella
- Skypen kautta mikko.toiviainen.5 tilillä
- Lyncillä mikko.toiviainen@tamora.fi
- Sähköpostiin vastaan välittömästi
- Ja tietysti tiukan tilanteen tullen myös puhelimella :)

Terkuin,

Mikko

lauantai 31. tammikuuta 2015

Tervehdys!

Pitkäaikaisosastolla tuotekehitystyöni tavoite oli seuraava;
Rakentaa uusi, asiakaslähtöinen toimintamalli, jossa välittömän asiakasajan lisäämisen kautta pystytään vastaamaan paremmin asiakkaiden henkilökohtaisiin tarpeisiin ja saamaan aikaan  mielihyvää. Toimintamallia lähdettiin rakentamaan  siten, että organisoitinn työajat, eri työvuorojen henkilökuntamäärä ja työvuorojen aikana toteutettavia asioita uudelleen.  Lisäksi luovuttiin aikaa vievistä raporteista, tarvittaessa luetaan  tiedot potilastietojärjestelmästä.

Yhtenä tavoitteena oli saada osaston henkilökunta ymmärtämään tuotekehitystyön tärkeys ja sen mukanaan tuomat hyödyt. Kääntää haastava tilanne ja olosuhteet  mahdollisuudeksi vaikuttaa omaan työhönsä. Tehdä kehitystyötä yhdessä  muun henkilökunnan kanssa sekä sitoutua siihen.

Mitä konkreettisesti tehtiin;

Vaihe 1.  Maaliskuun 2014 aikana ongelmien tunnistaminen, muutettavissa olevien ja mahdollista hyötyä tuovien asioiden kartoittaminen sekä erilaisten käytäntöjen suunnitteleminen.
Vaihe 2.  Raporttien pois jättäminen heti maaliskuun lopussa.  Huhtikuun 2014 aikana otettiin käyttöön porrastettu työaika (kaikki tulevat töihin ja lähtevät töistä eri aikaan), välivuoron työaika myöhäisemmäksi (käytännössä kolme iltavuorossa, entisen kahden sijaan) sekä suihkutusten painottuminen iltapäivään/iltaan. Jakaannuttiin vastuuryhmiin sekä aamu- että iltavuorossa. Ryhmien miettiminen niin, että hoitoisuus/vaativuus on kaikissa suunnilleen samanlainen. Vastuuryhmä tarkoittaa, että jokaisella hoitajalla on vastuullaan tietyt asiakashuoneet. Hoitaja tuntee asiakkaat ja heidän yksilölliset tarpeensa,  minkä perusteella hän suunnittelee ja toteuttaa  koko työvuoronsa toiminnot kokonaisvaltaisesti. Näin ollen on mahdollista antaa jonkun nukkua pidempään, olla auttamassa aikaisemmin heräävää vessaan jo ennen aamupalaa jne. Vuoron aikana ei kulu aikaa myöskään siihen, että etsii työtoverin kysyäkseen ja neuvotellakseen, mitä on jo tehty ja kuka mitäkin hoitaa, tehtävät on kaikille selvät ja jokaisella on vastuu omistaan. Tämä vastuuttaa myös vapaamatkustajat huolehtimaan oman osuutensa töistä. Toki edelleen tehdään parityöskentelyä raskaampien hoidettavien osalta, jokainen itse huolehtii avun pyytämisestä tarvittaessa tai sopii jo etukäteen työkaverin kanssa yhdessä hoidettavat asiakkaat.
Vaihe 3.  Toukokuussa 2014 kartoitettiin osaston työntekijöiden erityisosaaminen ja kannustetaan sen hyödyntämistä enemmän hoitotyössä. Toukokuun alussa kysyttiin henkilökunnan ajatuksia ja kokemuksia tähänastisista toimintatapamuutoksista. Asioita käytiin läpi palaverissa. Todettiin muutosten tuoneen mukanaan niin paljon vastustusta, ettei käytännön toteutus ollut päässyt kunnolla toteutumaan.  Ajattelu- ja toimintatapojen muutos tuntuu varsin suurelta haasteelta ja on matkan varrella herättänyt  voimakastakin kritiikkiä ja haluttomuutta sitoutua asiaan. Päätettiin jatkaa käyttöön otettuja toimintatapamuutoksia heinäkuuun loppuun ja arvioida tilannetta sitten uudelleen. Matkan varrella tulevia kysymyksiä pohditaan säännöllisesti yhdessä työyhteisön kanssa ja kehitetään toimintaa asiakasajan lisäämisen suuntaan.
Vaihe 4.  Heinäkuun loppupuolella pyydettiin henkilökunnalta palautetta ja edelleen kehittämisideoita kyselyjen muodossa. Kyselyn tulokset osoittivat, että vastuujako koettiin hyväksi asiaksi sekä aamu- että iltavuorossa. Töiden jakaantumisen koettiin tasaantuneen vastuuryhmien myötä. Hoitajamäärän muutos 3 aamuvuorossa + 3 iltavuorossa koettiin hyväksi. Entinen 4 aamuvuorossa + 2 iltavuorossa -hoitajamäärä ei saanut enää kannatusta. Koettiin hyväksi, jos sama työntekijä jatkaa samassa vastuuryhmässä iltavuorosta seuraavaan aamuvuoroon. Kuitenkin toivottiin, että vastuuryhmä vaihtuisi kahden työvuoron jälkeen. Hoitajat mielestään pyysivät ja saivat apua työtoverilta tarvittaessa. Kaikki vastanneet kokivat suunnittelevansa oman työvuoronsa asiakkaiden tarpeista lähtöisin. Työajan porrastukseen liittyi edelleen eriäviä mielipiteitä ja keskusteltiin tähän liittyen myös asiakaslähtöisyydestä. Työhön tuloaikoja päätettiin hiukan muuttaa asiakastarpeiden muuttumisen vuoksi. Muiden asioiden osalta päätettiin jatkaa samaan malliin.
Vaihe 5. Keinoja ja toimintatapojen muutoksia, joilla asiakasaika saataisiin maksimoitua ja asiakkaiden mielihyvää lisättyä, pohditaan yhdessä ja kehitellään edelleen. Asiakkailla käytössä mm. omia vaatteita, ruokailussa posliiniastiat tai oma erityinen kahvimuki, mahdollisuus syödä haarukalla ja veitsellä. Ruokailujen yhteydessä pyritään tarjoamaan mieliruokia ja -juomia. Huomioidaan TV- ja radiokanavissa asiakkaiden lempiohjelmat. Sijoitetaan ikkunapaikalle asiakkaat, jotka siitä nauttivat ja hyötyvät ym. Käytetään laulua, huumoria ja musiikkia hoitotyön keinona. Suihkun jälkeen laitetaan papiljotit jne.


Tähän asti päästiin, jonka jälkeen vaihdoin työpistettä uusin haastein ja tuotekehitysideoin. Toivon, että tuotekehityksen aikana hyväksi todetut muutokset jäivät elämään ja kehittämisen siemen kasvamaan henkilökunnan keskuuteen.

P.S. Kuva tulee myöhemmin :)