Olen lukenut Pauli Juutin kirjan Saako työelämässä viihtyä?Tositarinoita työelämästä
työelämässä
Uutena työntekijänä voi alussa olla vaikeaa sopeutua työryhmään, jos työkaverit luulevat, että ajattelet samalla ta alla ja sinulla on samanlainen persoona kuin edeltäjälläsi. Älä Anna periksi, jos uudet kehittämisideasi eivät saa hyväksyntää. Pitää olla luova, omaperäinen. Vaikka alussa tuntuu ettei tahdo mikään asia onnistua ja tunnet,ettei työyhteisö hyväksy sinua, sinulta vaaditaan positiivista jatkamisen ja jaksamisen kykyä. Sinun on osattava myös kuunnella muiden ajatuskantoja ja kehitysideoita. Voit myöhemmin muissa tilanteissa saada hyväksynnän kehittämishankkeillesi. Voi käydä myös niin, että joku toinen kertoo omana ideanaan kehityshankkeesi, kun et ole paikalla ja silloin tämä toinen saa arvostusta ja etenee urallaan. Paljon vaikuttaa myös se, mihin suuntaan työpaikan esimies on halukas kehittämään työelämää ja miten hän pystyy vaikuttamaan hyvän ilmapiirin luomisessa.
ole kuitenkin positiivinen, joustava, kuuntele muita. Itse jokainen kuitenkin luo pohjan hyvälle viihtyvyydelle työpaikalla puheillaan ja käytöksellään ja suhtautumisellaan arvostaen työkavereidensakin osaamista.
Älä yritä yksin olla kehittäjä. Pienemmälläkin profiililla tulee hyvä lopputulos.
Huomioi vapaa-ajallasi perheesi ja nauti mukavista asioista vapaa-aikana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti